Too much of anything is too much

26. helmikuuta 2014

Osa teistä on varmaan lukenutkin blogin facebook sivuilta syyn miksi en ole postaillut. Syynä oli oikeastaan monia asioita, mutta suurin niistä taisi olla palovamma. Käsi on nyt sen verran parantunut, että pystyn tekemään asioita.

Perjantaina alkoi kauan odotettu loma. Lauantaina kävin kampaajalla, koska hiukset mennyt sen verran huonoon kuntoon. Siksi päädyin jättämään vain edestä liiloiksi ja louput mustalla plus täytyi leikata kerroksittain.

Minulla ei ole mitään ihmeellisiä lomasuunnitelmia, mutta perjantaina menen käymään kotona ja siellä vietän koko viikonlopun. Salilla käyntikin on tarkoitus aloittaa ensi viikolla. Olen nimittäin päättänyt, että on aika ryhdistäytyä ja muutenkin miettiä mitä elämältäni haluan.

välillä elämä potkii ja lyö hiuspehko

All Time Low 16.2.2014

23. helmikuuta 2014

Olin viime sunnuntaina ystäväni Emman kanssa Hesingissä All time lowin keikalla. Samalla reissulla tuli käytyä Ikeassa kun saatiin kyyti sinne ja siellä tuli seikkailtua muutama tunti. Mukaan tarttui vähän kaikenlaista ja teen niistä Ikean ostoksista varmaan videon. Oli muuten yhtä tuskaa päästä Ikeasta Helsinkiin ja metrossa sitten naureskeltiin kuinka turisteja me ollaan, heh.

Keikka oli mahtava ja videoitakin tuli taas kuvattua. Pitäisi jaksaa lataa ne joku päivä tubeen. Ostin myös yhden paidan, josta laitan sitten myöhemmin kuvan. Tuosta lämppäri bändistä (Blitz kids) en ollut kuullut koskaan, mutta hyvin nekin veti. + Aamulla tajuttiin, että Blitz kidsin tyypit olivat yöpyneet samassa Omena hotellissa kuin me.

Blitz kids Alexx Alex Jack