Valmistujaiset & päättötyö

20. huhtikuuta 2015

Monet teistä tietävätkin, että opiskelen audiovisuaalista viestintää ja valmistun siis media-assistentiksi 28.5. Olen muistaakseni puhunut täällä blogissa siitä, että en ehkä valmistu ja minulla on ollut hirveä stressi sen takia. Aloin kuitenkin hieman skarppaamaan vuoden alussa ja saanut jo kaksi hylättyä hyväksytyksi tosin kaksi vielä puuttuu, mutta ne ovat työn alla. Lakkikin on tilattu ja se odottaa jo postissa, joten olisi aika surullista jos minulle nyt sanottaisiin, että en valmistu. Enää puuttuu mekko ja kengät. Selannut kaikki mahdolliset mekot, mutta ei ole vielä löytynyt sellaista mieleistä.

Teen päättötyöksi kirjan mihin olen kuvaillut kuvia ja nimeän kuvat biisien sanoitusten mukaan eli kirjaan tulee vain se teksti & kuva. Täytyy myöntää, että en ole täysin tyytyväinen tuohon ensimmäiseen kuvaan. Se taisikin olla ihan ensimmäinen kuva jonka kuvasin tätä päättötyötä varten ja olisin voinut suunnitella sen paljon paremmin. Ilmakin oli silloin mitä kauhein kun kuvailtiin Tonin kanssa. Jotkut kuvat kuitenkin epäonnistui vielä pahemmin, joten jätän ne pois koko päättötyöstä ja kuvasin viime keskiviikkona niiden tilalle uusia kuvia (kolmas ja neljäs kuva).

Kävin myös Kouvolassa reilu viikko sitten ja tarkoitus oli siellä kuvata päättötyöhön lisää kuvia. Se kuitenkin taisi mennä vähän juhlimiseksi ja podin erittäin pahaa oloa juuri sinä päivänä kun piti lähteä kuvaamaan. Onneksi sain ihan hyviäkin otoksia otettua olosta huolimatta (kolme viimeistä kuvaa). Tässä ei siis ole nyt kaikkia kuvia mitä siihen kirjaan tulee, mutta saatan ehkä esitellä sen valmiin kirjan joskus videolla. Palaan taas kun on asiaa ja kuvia, bye.
  that little kiss you stole There's no beat in my chest because there's nothing leftpain in my eyes it never ends Fanny verisetkädetteksti There is blood on my hands

1 kommentti:

  1. Hienoja kuvia! Hauskaa nähdä muiden tulevien media-assareiden näyttötöitä. plus olen itsekin ihan samassa asemassa, että saa nähä miten valmistun tänä keväänä kun muutama kurssi ja näyttöarviointi vielä tekemättä :--S sain itsekin just laitettua omia näyttötyön kuvia toisen osan blogiin.

    VastaaPoista