You make me feel like I'm fucking drowning

3. helmikuuta 2016

Ei hajuakaan lukeeko kukaan enää blogiani, mutta minusta on mukava välillä tulla tänne kirjoittelemaan asioita ja julkaisemaan kuvia. Elämäni on hieman jumiutunut paikoilleen, joten siksi ei ole ollut inspistä kirjoitella eikä ole tullut valokuvailtuakaan pitkään aikaan. Naama kuvia sun muuta turhaa kännykästä löytyisi kyllä mielin määrin.

Tässä muutama asukuva lokakuulta, jotka ovat jääneet julkaisematta. Oli aika "hauskaa" vaihdella autossa vaatteita kun ei tosiaan ollut enää mikään lämmin sää. Osa asukuvista on vielä muokkaamatta, mutta ehkä tulen julkaisemaan osan asukuvista myöhemmin. Kuvaajana minulla oli ihana poikaystäväni Toni. Olen sille yrittänyt hieman opettaa kuvaamista, mutta en ole paras opettamaan.

Kuvien laatu on mitä on, heh. 

taa
The Amity Affliction sweatshirt // Impericon
neule
Neule // Carlings
killstar
Kawaii sweatshirt // Killstar

Menin ensimmäisen kerran Tonin luokse 31.12.2014, joten myös tämä uuden vuoden vaihde vietettiin yhdessä. Kävimme kuvaamassa Imatrankosken raketit keskiyöllä. Oli aika pettymys, koska ne ei edes ampunut raketteja kauaa ja meille neuvottiin väärä suunta mistä raketit lähtee, joten oli puitakin edessä. Tavallaan tykkään tästä kuvasta, mutta jollakin tapaa tuo puu häiritsee hieman.

ilotulitus

Olen nyt ollut työkokeilussa kolme kuukautta ja tehtiin tammikuussa uusi kolmen kuukauden sopimus joka alkaa tulevana maanantaina. Voin kertoa, että ei ole mieluista puuhaa. Sanon itselleni useasti tämän olevan vain välivaihe elämässäni. Tammikuussa minusta tuli myös "inttileski" ja ajattelin, että se ei vaikuttaisi kauheasti suhteeseemme, koska olemme kuitenkin kaukosuhteessa. Ylättäen on silti osoittautunut erityisen vaikeaksi nähdä toista osapuolta lomillakin. Ehkä sitten vihdoin valan jälkeen nähdään.

Perjantaina eli ylihuomenna olen menossa Helsinkiin ottamaan toista tatuointiani ja jännittää jo kovasti. Olen myös suunnitellut lähteväni toukokuun puolessa välissä reissaamaan johonkin päin suomea ja valokuvailemaan. Haluan kuvata kesän aikana mahdollisimman paljon ja muokkailla sitten syksymmällä niitä, että saan tehtyä portfolion. Aikeena on hakea yhteen tiettyyn koulupaikkaan minne haluaisin kovasti päästä. Tässä aikalailla minun kuulumiseni ja loppuun vielä naamapäivitystä. Bye!

lärvi